Olen erityistason psykoterapeutti Tuula Pakkanen. Olen pitkän linjan ihmissuhdealan ammattilainen.
Aloitin työurani pienistä ihmisistä: opiskelin nuorena aikuisena 1980-luvulla lastentarhanopettajaksi ja työskentelin monien vuosien ajan eri-ikäisten lasten parissa ja tein yhteistyötä heidän vanhempiensa kanssa päiväkodeissa lastentarhanopettajana ja päiväkodinjohtajana.
Kiinnostukseni psykologiaan johti minut opiskelemaan yliopistoon käyttäytymistieteitä: kasvatustiedettä, psykologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi Turun yliopistosta v.1998.
2000-luvulla olen opiskellut sekä erityistason psykoterapeutiksi että työnohjaajaksi Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa. Psykoterapiatyöni viitekehys on psykoanalyyttinen/ psykodynaaminen. Teen psykoterapiaa yli 18-vuotiaiden nuorten sekä aikuisten parissa.
Olen Valviran hyväksymä psykoterapeutti ja Kelan palveluntuottajarekisterissä. Olen Helsingin Psykoterapiayhdistyksen jäsen.
Olen käynyt Fisher-eroseminaarin (nyk. nimeltään suomalainen eroseminaari) ohjaajakoulutuksen (v.2010-2011) eroseminaarit Suomeen tuoneen psykologi Kari Kiianmaan kouluttamana. Olen ohjannnut eroseminaareja kansalaisopistossa. Autan mielelläni erokriisin työstämisessä sekä parisuhdekysymysten jäsentämisessä.
Yksityisvastaanottoni lisäksi olen työskennellyt 9/2009-12/2013 osa-aikaisesti Suomen Valkonauhaliitossa terapeuttina ja ryhmänohjaajana. Olen ohjannut siellä ryhmiä itsetuntemukseen ja itsetuntoon liittyvistä aiheista.