Keskusteluapua parisuhde- ja erokriisissä
Autan mielelläni myös parisuhde- ja erokriisissä. Aina ei tarvitse erota kumppanista vaan erota voi toimimattomasta suhteesta ja koittaa kehittää suhteesta toimivampi ja molempia kumppaneita tyydyttävä suhde, kun kumpikin osapuoli sitä haluaa ja on valmis tarkastelemaan ja kehittämään itseään, omia toimintatapojaan ja suhdetta toisen kanssa.
Kun suhde päättyy eroon kaikesta yrittämisestä huolimatta, ihminen joutuu tunteiden vuoristoradalle. Ero parisuhteesta on useimmille raskas kokemus, olitpa sitten jättäjä tai jätetty osapuoli, ja siitä toipuminen vie aikaa. Erosta voi kuitenkin tehdä itselleen oppimiskokemuksen miettimällä esim. sitä miksi on valinnut toisen kumppanikseen ja mitä suhteesta voisi ottaa opikseen. Vastuu omasta hyvinvoinnista ja omista valinnoista on itsellä.
Eron herättämien ajatusten ja tunteiden työstämiseen ja eron jälkeisen elämän rakentamiseen voi saada tukea terapeutilta. Myös eroryhmät ja niiden tarjoama vertaistuki ovat olleet monelle suureksi avuksi. Eroseminaareista löydät lisätietoa täältä: www.suomalaineneroseminaari.fi
Olen koulutettu eroseminaariohjaaja. Olen auttanut eroa harkitsevia ja eron kokeneita henkilöitä sekä omalla yksityisvastaanotollani että ohjannut eroseminaareja.